Pohjola Rakennus käynnisti Kuninkaantammen ensimmäisen asuinkerrostalonsa ennakkomarkkinoinnin
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut Helsingin Kuninkaantammen alueelle rakennettavan Asunto Oy Helsingin Ultramariinin ennakkomarkkinoinnin. 58 uutta kotia valmistuu arviolta syksyllä 2024.
Historialliselle Helsingin Kuninkaantammen alueelle on nousemassa uusi urbaani Taidekortteli, jonka ensimmäinen asuinkerrostalo, Asunto Oy Helsingin Ultramariini, on nyt ennakkomarkkinoinnissa. Ultramariini on tuleva RS-kohde, joka tarjoaa asukkailleen viihtyisää asumista ihastuttavien ulkoilumahdollisuuksien ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Keskuspuiston ja Pitkäkosken luonnonsuojelualueen maisemat avautuvat aivan takapihan tuntumasta ja Paloheinän golfkentälle tai hiihtoladuille hurauttaa autolla kymmenessä minuutissa. Mikäli keskustan palvelut houkuttelevat, Helsingin keskustaan pääsee julkisilla kulkuvälineillä reilussa puolessa tunnissa.
Virkeän, kehittyvän Kuninkaantammen alueen vetovoimaa lisää syksyllä 2023 alueelle valmistuva koulu ja päiväkoti. Vuoteen 2027 mennessä alueelle on odotettavissa arviolta 5500 uutta asukasta ja 1000 uutta työpaikkaa. Ultramariinin tulevien asukkaiden arkea helpottamaan samaan asuinkortteliin avautuu myös päivittäistavarakauppa.
Ultramariinista löytyy 58 kotia jokaisen kaupunkilaisen tarpeeseen yksiöistä neliöihin ja jopa kaksikerroksisiin koteihin. Isoimmat perheasunnoiksikin mainiosti sopivat asunnot ovat kooltaan 89,5m2, kun taas näppärät 26,5m2:n yksiöt palvelevat pienempiä asuintalouksia. Ultramariinin katutasossa on yksi 43,5m2:n liiketila. Taloyhtiöllä on yhteensä 32 autopaikkaa, joista kahteentoista on yhdistetty nykyaikainen sähkölatausasema. Taloyhtiön mukavuuksiin kuuluvat yhteinen asukasolohuone sekä rentouttavat saunatilat. Pyykkipäivän koittaessa pyykkien pesu onnistuu vaivatta kiinteistön pesulahuoneessa, jonka vieressä olevasta käytännöllisen kokoisesta kuivaushuoneesta hyötyy etenkin lakanoiden pesupäivänä. Ultramariini on savuton taloyhtiö.
Kuninkaantammen Taidekorttelin rakentamisessa on huomioitu sekä asukkaiden viihtyvyys että ympäristön kestävyys erilaisten luovien ja ekologisten ratkaisujen avulla. Ultramariinin puoliavoin korttelirakenne mahdollistaa talojen sisäpihalle kätkeytyvät kauniit ja valoisat puisto- ja oleskelualueet, jotka maalaavat viherkattojen ohella aluetta vehreäksi ja kutsuvat aurinkoisena päivänä viettämään aikaa myös pihalle. Sadepuutarha huolehtii talojen viherkattojen ohella sadevesien päätymisestä hyötykäyttöön rankempienkin syyssateiden aikana, kun taas aurinkoisina päivinä katolla sijaitsevien aurinkopaneelien tuottama energia hyödynnetään kiinteistön sähköön. Kellarikerroksiin rakennettu autohalli kätkee sisäänsä suurimman osan talojen autoista, jotta asuinalueen vehreä tunnelma sekä jalankulkijaystävällisyys säilyvät.
Asunto Oy Helsingin Ultramariinin kortteli muodostuu matalista 3–4-kerroksisista taloista, joiden muotokieli miellyttää silmää. Julkisivut rakennetaan puhtaaksimuuratusta tiilestä, maalatusta betonista ja rappaamalla. Vesikatteena rakennuksissa toimivat sekä peltikate että viherkate. Talojen alakerroksista löytyvä harrastetila tarjoaa Ultramariinin asukkaille mahdollisuuden järjestää juhlia tai kokouksia ulkoistettuna oman kodin temmellyksestä.
Lisätietoja:
Hannu Hirvensalo, liiketoimintajohtaja, pääkaupunkiseutu, hannu.hirvensalo@pohjolarakennus.fi, 040 575 6293
Sofia Ruokanen, asuntomyyjä, sofia.ruokanen@pohjolarakennus.fi, 044 421 0046
Pohjola Rakennus Oy Suomi on kotimainen perheyritys, joka on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo yli 30 vuotta. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain lähes 3 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista yli 300 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin.