Perheyhtiö Pohjola Rakennus nousi historiansa parhaaseen sijoitukseen EPSI Rating -tutkimuksessa
Tänään 21.3.2022 julkaistussa EPSI Rating -asiakastyytyväisyystutkimuksessa Pohjola Rakennus sijoittui upeasti toiseksi, joka on samalla myös yhtiön historian paras tulos kyseisessä tutkimuksessa. EPSI Ratingin vuosittain tekemä uudisasuntorakentamisen toimialatutkimus tutkii rakennusliikkeiden asiakastyytyväisyyttä ja asiakasuskollisuutta sekä eri osa-alueiden vaikutusta asiakaskokemukseen. Vuosittainen tutkimus on kattavin uudisrakennusalan tutkimus Suomessa ja se kattaa koko toimialan asiakastyytyväisyyden, sekä julkiseen rankingiin suostuneiden kahdeksan yhtiön tulokset.
Pohjola Rakennus Oy Suomi on osallistunut kolme vuotta peräkkäin EPSI Rating -tutkimukseen, jossa tutkitaan asiakkaiden tyytyväisyyttä rakennusliikkeiden toimintaan. Tutkimuksessa haastateltiin kuluttajia, jotka ovat vastaanottaneet ostamansa uuden asunnon vuonna 2021. Sen lisäksi haastatteluihin osallistui lähes 1000 henkilöä yleisväestöstä. Pohjola Rakennus on viimeiset kaksi vuotta sijoittunut tutkimuksessa kolmanneksi, mutta tällä kertaa yhtiö teki historiansa parhaan tuloksen ja sijoittui tutkimuksessa toiseksi.
Yleisesti EPSI Rating -tutkimus osoittaa uudisasunnon vastaanottaneiden asiakkaiden tyytyväisyyden olevan hienoisesta laskusta huolimatta edelleen hyvin korkealla. Tyytyväisyyden taso on myös Pohjoismaisittain tarkasteltuna erittäin korkea. Tuloksista voidaan myös todeta yleisväestön kuvan rakennusalasta muuttuneen astetta positiivisemmaksi, samalla kun uusien asuntojen ostohalukkuus on selkeästi nousussa.
Pohjola Rakennukselta uuden kodin ostaneet olivat viime vuoteen vertailtuna entistä tyytyväisempiä muun muassa siihen, miten heidän odotuksiinsa vastattiin. Myös tuotteen laatu ja etenkin toimivat pohjaratkaisut saivat asiakkailta korkeammat pisteet kuin viime vuonna. Asiakkaat antoivat niin ikään kiitosta siitä, että Pohjola on luotettava toimija ja asiakkaista pidetään kokonaisvaltaisesti hyvää huolta. Lisä- ja muutostyömahdollisuudet sekä niihin liittyvä prosessi keräsi myös korkeat arvosanat Pohjola Rakennuksen asiakkailta.
”Tyytyväiset asiakkaat ovat meille erittäin tärkeitä ja osoitus asiakkaillemme tuottamiemme palveluiden korkeasta laadusta. Kiitokset kuuluvat henkilöstöllemme ja pitkäaikaisille yhteistyökumppaneillemme”, Pohjola Rakennuksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Juha Metsälä iloitsee.
Yleinen asiakastyytyväisyys Pohjola Rakennuksen asiakkailla oli kokonaisuudessaan noussut viime tutkimukseen verrattuna ja se ylittikin vuoden 2021 osalta kaikilla mittareilla selkeästi myös koko toimialan keskiarvon. Asiakasviestinnän koettiin myös olevan selkeää ja informatiivista.
Lisätietoja:
Juha Metsälä, hallituksen puheenjohtaja, 041 459 0600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi
Esa Neuvonen, Pohjola Rakennus Oy Suomen toimitusjohtaja, 040 500 1003, esa.neuvonen@pohjolarakennus.fi
Pohjola Rakennus Oy Suomi on kotimainen perheyritys, joka on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo yli 30 vuotta. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain lähes 3 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista noin 300 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin.